Vuokraisännän muistilista

Yksikään asunto ei kestä ajan hammasta ikuisesti. Vuokra-asunnon kunnostustyöt tulevat ennen pitkää ajankohtaiseksi. Varsinkin suomalaisten kestoinhokki putkiremontti mietityttää sekä asuntosijoittajaa, että asukasta. Suurten kunnostusten aikaan omassa asunnossaan asuva usein joutuu vain hyväksymään hetkellisesti rakennuspölyn keskellä asumisen, tai evakon, mutta miten vuokralainen suhtautuu asiaan ja miten vuokranantajan tulee toimia?

Vuokra-asunnon kunnostustyöt: Aikataulu

Taloyhtiössä suoritettavien kunnostusten aikataulun tulisi olla ostajalle selvillä jo ostohetkellä ja usein näin onkin. Osakkeenomistajaa toki kiinnostaa miten ja milloin omaan sijoitukseen vaikuttavat kunnostukset tullaan hoitamaan. Vuokralaisella taas ei ole välttämättä vastaavanlasiat tarkkaa käsitystä tulevista kunnostuksista, vaikka ne on tapana ilmoittaa myös vuokra-asuntoilmoituksissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole vuokralaisen oma sijoitus, joten vuokraushetkellä jossain mainittu, viiden vuoden päässä lymyilevä remottisuunnitelma ehtii unohtua jo moneen kertaan ennen remontin alkua.

Jos kyseessä on taloyhtiön teettämät työt, kuten linjasaneeraus, tai julkisivuremontti, jaetaan näistä yleensä tieto asukkaille hyvissä ajoin. Vuokralainen ei kuitenkaan aina saa suoraan osakkaiden keskenään yhtiökokouksissa jakamaa tietoa, joten on osittain vuokranantajan vastuulla pitää vuokralainen kartalla tulevista töistä. Jos vuokralainen itse suunnitelee asuntoonsa jonkinlaisia kunnostustöitä, on ilmoitusvastuu luonnollisesti vuokranantajalla. Kunnostukset aina tähtäävät aina asumisviihtyvyyden ja -turvallisuuden, tai estetiikan parantamiseen. Nämä ovat omiaan lisäämään asunnon viehättävyyttä ja arvoa, sekä myynti- , että vuokramarkkinoilla. Kuitenkin jos jokin kunnostustyö ei ole välttämätön, kannattaa miettiä onko järkevämpi ajoittaa sen hoitaminen aikaan, jolloin asunnossa ei ole vuokralaista. Pitkien perättäisten vuokrasuhteiden aikana tämä ei tosin ole mahdollista. Asumisviihtyvyyden parantamisesta lisää täällä

Pienimmistä kunnostustöistä, jotka eivät olennaisesti vaikuta asumismukavuuteen, tulee ilmoittaa kaksi viikkoa ennen töiden aloittamista. Suuremmista töistä, joiden vaikutus asumiseen on merkkitävä tulee taas ilmoitaa vähintään uusi kuukautta ennen töiden alkua. Ilmoituksessa vuokralaiselle tulee antaa tiedoksi kuka remontin hoitaa, sen kesto, laajuus ja aloitusajankohta.

Suuret remontit

Varsinkin edelleämainittu linjasaneeraus, eli tuttavallisemmin putkiremontti on suuri puheenaihe, ”Milloinkas tänne on tehty/tulee putkiremontti?” on yleisimpiä kysymyksiä asuntonäytöissä.

Vaikka joskus tuntuu, että taloyhtiöissä eletään aina aikaa ennen, tai jälkeen putkiremontin, ei linjasaneerausta onneksi normaalitilanteessa tarvitse tehdä kuin muutaman kerran vuosisadan aikana. Nykyisiin taloihin ei vain tarvitse enää tehdä niin mittavia kunnostuksia, jotka häritsisivät normaalielämää yhtä merkittävästi, kuin putkiremontti, joten sitä jaksetaan pitää esillä. Toista oli ennen: moni ei ajattele, että esimerkiksi Helsingissä ja Turussa asuttiin kerrostaloissa jo 1800-luvun puolella ja moni niistä talosta on edelleen asumikäytössä. Tällainen kerrostalo on siis rakennettu ennen sähköä, asuintoihin tulevaa vettä, nykyaikaista lämmöneristystä, ilmanvaihtoa ja monta muuta nykyajan mukavuutta. Sama rakennus on siis myllätty uusiksi moneen kertaan.

Putkiremontti on siis toki asunnon omistajalle välttämätön paha, joka lopulta nostaa sunnon arvoa ja asumismukavuutta, mutta vuokralaiselle tämä ei ole välttämättä yhtä merkittävä kokemus. Hyvä vuokralainen toki kohtelee asuntoa hyvin, mutta koska kyseessä ei ole oma sijoitus, ajaa asumismukavuus asunnon kunnostusten edelle.

Myös asunnon käytettävyyteen vähemmän vaikittavat remontit saattaavat olla asukkaalle tukalia. Vai mitkä tuntuisi asua yhden ikkunan yksiössä hellekesänä, kun ikkuna on teipattu kiinni julkisivuremontin ajaksi?

Vuokranalennus

Vuokranantaja saattaa ajatella, että kunnostustyö kuulvat asiaan, sillä joka talossa niitä joudutaan tekemään ennen pitkää. Vuokralainen silti maksaa tietystä asunnosta, tietyillä ominaisuuksilla, ja jos jokin näistä muuttuu, ei hinnankaan kuulu pysyä samana. Vaikka kyseessä olisi välttämätön kunnostustyö, on vuokralaisella silti oikeus saada vuokranalennus asumismukavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Jos vuokralainen taas joutuu muuttamaan kokonaan asunnosta pois remontin ajaksi, ei vuokralaiselta voi periä vuokraa, vaikka vuokrasuhde olisikin voimassa. Poikkeuksena näihin sääntöihin voidaan soveltaa vain tilannetta jossa vuokralainen on itse aiheuttanut remontin tarpeeseen johtaneen vahingon.

Riskinä vuokrasuhteen päättyminen

Periaatteessa mikään ei estä vuokralaista lähtemästä ennen suuren remontin alkua. Vuokralainen ei välttämättä ole kiintynyt asuntoon, eikä toki ole kiinnostunut sen sijoitusarvosta, että jaksaisi odottaa läpi vaivalloisen remontin joko osittain käytössä olevassa asunnossa, tai kokonaan remottievakossa. Etukäteen suunnitelluista kunnostustöistä ilmoitetaan myös hyvissä ajoin, joten vuokralaisella on runsaasti aikaa suunnitella lähtönsä. Vuokralaisen lähdettyä voi normaalitilanteessa alkaa etsimään vuokralaista jo ennen edellisen poismuuttoa, mutta vaivalloisen, kuukausia kestävän remontin keskellä oleva asunto ei ole erityisen viehättävä ilmestys vuokramarkkinoilla. Siksi tulee varautua siihen, että tyhjiä kuukausia saattaa tulla useampi peräkkäin.

Vuokranantajan tulee siis vain hyväksyä se mahdollisuus, että toimiva vuokrasuhde voi katketa suunnitellun remontin vuoksi. Tämän välttämiseksi ei ole olemassa mitään taikatemppua, mutta yleisesti ottaen hyvän vuokrasuhteen ylläpito vähentään mahdollisuutta vuokrasuhteen katkaisemiselle. Jos vuokralaisen pinna on jo muutenkin kireällä vuokranantajan takia, voi ilmoitettu remontti olla viimeinen tikki, joka saa vuokralaisen pakkaamaan laukkunsa. Hyvä vuokrasuhteen ylläpidosta lisää artikkelissamme.

Vuokra-asunnon kunnostustyöt: tärkeää muistettavaa

  • Kunnostustöitä ei voi välttyä, mutta vuokranantajan tulee muistaa oma osuutensa
  • Kaikista kunnostustöistä tulee ilmoittaa hyvissä ajoin.
  • Vuokralaisella on oikeus pyytää vuokranalennusta, mikäli remontti vaikuttaa olennaisesti asumisviihtyvyyteen
  • Vuokralainen saattaa myös päättää lähteä suuren remontin alkaessa, etkä todennäköisesti tule löytämään uutta vuokralaista, ennen kuin remontti on ohi. Myös tähän tulee henkisesti varautua.

Les commentaires sont fermés.

Tutustu meidän online property management-ohjelmisto ja liity suuri vuokranantaja yhteisön. Yksinkertainen, mutta tehokas työkalu käyttävät tuhannet vuokranantajat!

HANKI TILI    MAKSUTON